Lukijalta: Vaikuttiko Lenin Kotkassa patsaan arvoisesti?

Päivi Taussi käsitteli Kotkan Lenin-patsasta 13.10 Kymen Sanomissa. Mielestäni on erotettava historia ja perinteet. Kotkan historiaan Lenin liittyy pikaisen kokousvierailun merkeissä. Siitä siis pari pikkupinnaa patsaalle museomielessä, olihan Lenin historiallinen merkkimies. Perinnemielessä Lenin edustaa joukkoterroria. Koko tuo kulttuuri on meille vierasta ja tuomittavaa. Siitä iso nippu isoja miinuspisteitä patsaalle. Esimerkiksi Aleksanteri II edusti aikansa valistuneinta monarkiaa ja oli Suomen suuriruhtinaana hyvä hallisija. Vapauttajakeisari Aleksanteri on siis patsaan ansainnut.

Tarina kertoo, että kotkalainen ystävyysvaltuuskunta sai tiedon patsaasta Tallinnan puoluejohdolta. Kun hämmästeltiin, ettei kaupunginjohtaja ollut asiaa aiemmin maininnut sanottiin, ettei hän vielä tiedä lahjoittavansa patsaan Kotkalle. Kyse siis ilmeisesti oli puoluelinjan toiminnasta sosialistisen maailmanvalloituksen merkeissä. Taussi kirjoittaa, että Neuvostoliiton periaatepäätöksen mukaan Lenin-patsas lahjoitettiin kaupungeille, joihin Lenin on erinomaisella tavalla vaikuttanut. Vaikuttiko Lenin näin erinomaisesti Kotkan kohdalla vai viilasivatko Kotkan kommunistit neuvostojohtoa linssiin?

Vapauttajakeisari Aleksanteri on siis patsaan ansainnut.

Vuosia ennen patsasta eräässä Kymin kentän lentonäytöksessä jotain pamahti. Taivaalle nousi savuvana. Sitten kuului uusi pamaus. Savupilven keskeltä laajeni kahvipaketin muotoinen jätti-ilmapallo, joka hiljalleen laskeutui alas kentälle. Kahvimainoksen huomioarvo oli suuri. Se olikin Huomio-kahvin mainos. Sittemmin eräässä Kyminlinnan upseeriharjoituksessa käsiteltiin virka-avun antamista poliisille. Yksi harjoitusaihe oli varuskuntaan kohdistuvan mielenosoituksen hillitseminen. Illalla upseerikerhon syventävässä käsittelyssä ehdotin, että kehitettäisiin tuon kahvimainoksen tapaisia paukkuilmapalloja.

Pallot olisivat valkoisia ja niissä olisi sininen teksti ’Hyvä Suomi!’ ja ’Hyvää tuulta!’. Niitä sitten paukuteltaisiin mielenosoittajien ylle. Vuosia myöhemmin, patsaan paljastusta sekavin tuntein odoteltaessa kerroin jutun Kirkonmaan linnakkeen saunaillassa. Aloimme ideoida, että mitä jos sellaisia ilmapalloammuksia olisi tykeillä ja niitä sitten ammuttaisiin ilmaräjähteinä patsaan paljastusjoukon ylle. Nauruksihan tällaiset tietenkin menivät.

Pertti Huhtanen, Kotka