Lukijalta: Turkistarhaus on kiellettävä

Suomi lukeutuu siihen alati pienenevään joukkoon takapajuloita, joissa turkistarhaus on edelleen sallittua. Meillä ei käydä edes kunnon keskustelua tarhauskiellosta. Tarhauksen vastustajien argumentit sivuutetaan tietämättömien haihatteluna, mutta tarhausta puolustetaan suoranaisin valhein.

Omahyväisesti selitetään vesisateessa marraskuussa, miten näillä Pohjan perukoilla ei pärjää ilman turkiksia, vaikka ympärillä kävelee joukoittain todisteita päinvastaisesta. Väite turkisten ympäristöystävällisyydestä ei ole koskaan pitänyt paikkaansa, ja se on tutkimustuloksin kumottukin, mutta silti sitä toistellaan edelleen. Eläinten hyvinvointiväitteet pystyy kuka tahansa toteamaan tuulesta temmatuiksi jo pelkällä maalaisjärjellä. Alan talousvaikutuskin alkaa pikku hiljaa kääntyä negatiiviseksi, kun turkikset eivät käy maailmalla kaupaksi ja ala hamuilee lisätukia valtiolta. Kiina-kortti on jo puhki, sillä suomalaiset tarhaajat itse pitävät eläimiä viemällä huolta siitä, että turkistarhaus kukoistaa tuossa väitetyssä eläinrääkkääjien paratiisissa.

Viimeinen perustelu, "turkistarhaus on laillinen elinkeino", on valitettavan totta, mutta se olisi helposti korjattavissa. Uusi laki eläinten hyvinvoinnista on eduskunnan käsittelyssä, ja vaikka maa- ja metsätalousministeriön lakiesitys ei sisälläkään tarhauskieltoa tai edes mitään merkittäviä tiukennuksia tarhauksen ehtoihin, eduskuntamme voisi korjata asian. Mutta ikävä kyllä näyttää siltä, että erityisesti hallituspuolueidemme edustajat eivät edusta sitä osaa kansasta, joka on sivistynyttä, modernia ja joka välittää eläimistä. Suurin osa heistä näyttää edustavan takapajuisia raakalaisia, joille eläimet eivät ole muuta kuin raaka-ainetta ja rahantekovälineitä.

Pauliina Klemola, Kouvola

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet