Lukijalta: Ei voi perustua luottamustehtäväkohtaiseen palkkioon, kuinka hyvin tehtävän pystyy hoitamaan

Kymen Sanomat uutisoi 8.1. Kotkan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Sami Virtasen ”haluavan päätoimisen pestin”. Minäkin sain sähköpostitse tiedoksi Virtasen toiveen ja hän ilmoitti, ettei aio asiaa salailla. Hienoa, että kerrankin me valtuutetut saimme tietoa käsittelyyn tulevasta asiasta ennakkoon, itse asianosaiselta.

Sami Virtanen käytti viime keväänä eduskuntavaalikampanjassaan sanontaa: ”Jotain rajaa!” Sanonta käy hyvin tähän aiheeseen.

Mielestäni kenellekään, ei edes Sami Virtaselle tule maksaa 4 500 euroa siitä, että toimii Kotkan kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Virtanen myös harmitteli sitä, ettei ole ehtinyt osallistua kaikkiin kokouksiin ja tilaisuuksiin. Se tuskin on palkkiosta kiinni, vai onko? On muistettava, että Virtanen on itse ollut halukas kyseiseen tehtävään.

Jos luottamushenkilö on lautakunnissa tai konsernin yhtiöiden hallituksissa hän saa myös niistä kokouspalkkioita, kulukorvauksia ja kilometrikorvauksia. Mahdollisista ansiomenetyksistä saa myös korvauksia. Usein ruoat, kahvit ja pullamössöt kuuluvat kokouksiin, joten nälkäiseksi ei jää.

Ei voi perustua luottamustehtäväkohtaiseen palkkioon, kuinka hyvin tehtävän pystyy hoitamaan. Jos tehtävän on itse ottanut vastaan, se on hoidettava parhaan kykynsä ja taitonsa mukaan. Jos tämä ei onnistu, on tehtävään valittava henkilö, joka sen pystyy hoitamaan ilman palkkionkorotusta. Eihän entinen puheenjohtajakaan vaatinut itselleen täysimääräistä korvausta ja pystyi hoitamaan tehtävän, vähintäänkin hyvin.

Varmasti moni kotkalainen kävisi mielellään kokouksissa ja tilaisuuksissa vetämässä ilmaiset kahvit ja pullamössöt 2 250 euron kuukausikorvauksella. Siihen vielä päälle muut kulukorvaukset ja palkkiot, niin voin sanoa, että monelle kelpaisi.

Kotkan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jari Elomaa teki järkevän päätöksen, kun otti itse esille palkkionsa pudottamisen puolella. Elomaan tuntien, hänen taloutensa tuskin kaatuu, jos palkkio päätetään puolittaa.

Samuli Sibakoff (ps.),

kaupunginvaltuutettu, Kotka