Lukijalta: Kotkan kouluverkkopäätöksen palautusrumba olisi estetty, jos poliittisten ryhmien välillä olisi keskusteltu linjauksista hyvissä ajoin

Hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Anne Heikkilä kirjoitti kouluverkosta (KySa 13.4.). Hän ihmetteli perusteluita sille, miksi kaupunginhallitus päätti selvityksen palauttaa valmisteluun. Perustelen hiukan osaltamme tilannetta.

Kotkan vasemmistoliitto ei hyväksy yhdenkään alakoulun lakkautusta. Tämä pätee sekä Pihkoon että Hakalan kouluihin. Pihkoon osalta olimme valmiita tekemään päätöksen jo viime vuoden aikana, kunnes yllättäen päätös vedettiin hallituksen kokouksen listalta pois ja sidottiin kouluverkkoselvitykseen.

Hakalan koulun yhdistämiselle ei löydy mitään järkeenkäypää perustelua.

Hakalan koulun yhdistämiselle ei löydy mitään järkeenkäypää perustelua. Varsinkaan tapahtumakeskusta kannattaneilta ei ole johdonmukaista kuulla perusteluna investointirahojen niukkuudesta tai sitten näiden päättäjien arvovalinta on ollut erikoinen. Hakalan koulun osalta perusteluita koulun säilymiseen löytyy muun muassa Perävarpin ja Itärannan alueelle nousevista uusista asuinalueista, joiden synnyn elinehto on lähikoulu. Kaikki ymmärtävät alakoulun vaikutuksen alueiden vetovoimalle. Kotka tarvitsee kipeästi uudisasukkaita ja lapsiperheitä. Viihtyisät asuinalueet lähikouluineen ovat paras vetovoimatekijä.

Kouluverkko on ollut ensimmäisessä poliittisessa käsittelyssä vasta maaliskuun alussa ja hallituksessa, asia päätettiin palauttaa valmisteluun. Vasemmiston edustajat lähtivät palautusesitykseen mukaan, koska Hakalan koulun pelastaminen sitä vaati.

Palautusrumba olisi estetty kokonaan, jos poliittisten ryhmien välillä olisi keskusteltu linjauksista hyvissä ajoin –tai ylipäänsä. Olen tällaista keskustelua vaatinut, mutta varsinkaan demarit eivät ole sellaista hallituksen kokouksen jälkeen halunneet. Näin isoja päätöksiä ei voi tehdä poteroista huutelemalla vaan yhdessä sopimalla.

Keskustelun puutetta kuvaa, että hyvinvointilautakunta käsitteli osaltaan hallituksen lisäselvityspyyntöjä ja päätti olla toteuttamatta hallituksen toimeksiantoa. Asia palautuu nyt kaupunginhallitukseen ja todennäköisesti sieltä takaisin hyvinvointilautakuntaan (hyla). Sen toimesta ollaan nyt venyttämässä tärkeää kouluverkkopäätöstä kohtuuttoman kauan, sillä ei ole mitään viestiä siitä, että kaupunginhallitus olisi linjaansa muuttanut. Tämä on epäoikeudenmukainen toimi hylan enemmistöltä muun muassa pihkoolaisia kohtaan.

Pihkoon osalta olemme valmiita päättämään vaikka erillisellä päätöksellä koulun rakentamisen jos verkkoa ei vielä saada eteenpäin. Olemme myös esittäneet, että syksystä lähtien pihkoolaisille hoidettaisiin kunnon väistötilat lähikoulunsa pihalle kuten muillakin alakoululaisilla on ollut Kotkassa. Pallo on nyt näissä asioissa muilla ryhmillä.

Joona Mielonen, vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja, Kotka