Lukijalta: Käyttäytymisen opettaminen on koulun perustehtävä

Vierailin 30.5. lukuisten luokkaretkeläisten kanssa yhtä aikaa Tampereen Särkänniemessä. Kun menin Planetaarioon, luulin saapuneeni seuraamaan Maasta maailmankaikkeuteen -nimistä tiede-elokuvaa, mutta pääsinkin havainnoimaan evoluution ihmeellisyyksiä.

Heti planetaarioon astuessani huomioni kiinnittyi salin takaosassa vetelehtivään ja levottomasti liikehtivään joukkioon, jonka käyttäytyminen ei muuttunut tippaakaan esityksen päästyä alkuun. Urospuoliset yksilöt, joista lauma koostui, eivät selvästikään hallinneet mölähtelynsä ja huudahtelujensa äänenvoimakkuutta. Kädellisille tyypilliseen tapaan he tuottivat ääntä myös paukuttelemalla reisiään ja istuimiaan. Joukon nokkelin keksi viedä sormensa projektorin lampun eteen, jolloin hän sai heijasteltua varjokuvia salin kattoon elokuvan päälle. Koko lauma riemastui tästä neronleimauksesta niin, että se puhkesi kovaääniseen käkätykseen, jolle ei ollut tulla loppua.

Itse noudatan äidiltäni oppimaani periaatetta, jonka mukaan ääliö saa olla, mutta ei sitä pidä koko maailmalle toitottaa.

Viimein eräs kansalaisrohkea ihminen komensi pimeään saliin hiljaisuuden äänellä, jonka sävy sai viestin menemään perille. Takaosan lauma häkeltyi hetkeksi ja häiriintyi väliintulosta niin paljon, että poistui ovea paukutellen etsimään itselleen uutta reviiriä.

Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että peruskoulu on epäonnistunut joissakin perustehtävistään. Onko se epäonnistunut myös käyttäytymisen opettamisessa? Onko meno nykykoulussa jo liiankin ”rentoa”? Onko kynnys puuttua öykkärimäiseen käytökseen noussut korkeaksi?

Itse noudatan äidiltäni oppimaani periaatetta, jonka mukaan ääliö saa olla, mutta ei sitä pidä koko maailmalle toitottaa. Se, joka ei tätä ymmärrä, ei lähde mukaan ympäröivään yhteiskuntaan suuntautuville retkille edustamaan itsensä lisäksi kouluaan ja kotikuntaansa.

Onhan selvää, että lapsen käyttäytymiseen vaikuttavat koulun lisäksi kotiolot ja -kasvatus sekä kaveripiiri. Mutta koulussa on kuitenkin mahdollisuus – jos niin halutaan - johdonmukaisesti edellyttää, vaatia ja valvoa sitä, että jokainen lapsi saavuttaa käyttäytymisessään sen vähimmäistason, jolle Homo sapiens lajina on kehityksessään edennyt. Pyrkikäämme koulun ja kodin yhteistyöllä tähän jaloon tavoitteeseen!

Sakari Valtiala, apulaisrehtori, Karhulan koulu