Lukijalta: Tärkeintä on poistaa köyhyys ja korruptio

Suomalaiset ovat saaneet tuntea nahoissaan, kun Suomea on laitettu ”kuntoon”. Yritystukiuudistus oli täysi farssi ja oli se viimeinen tikki, joka herätti ymmärtämään, miten meitä suomalaisia on petetty. Kaikki eivät ole olleet mukana laittamassa Suomea kuntoon, vaikka niin oli puhetta. Sellaiset kansanedustajat ovat säälittäviä, jotka antavat lobbareitten ja kaikenlaisten etujärjestöjen päättää omasta puolestaan.

Kaikenlaiset hyväveli-verkostot rappeuttavat kansalaisten uskoa ja luottamusta esivaltaan. Suomen perustuslaki on uudistettava sellaiseksi, jolla politiikan moraali ja arvostus saadaan nousemaan. Maamme tarvitsee perustuslakituomioistuimen ja tutkintajärjestelmän, joka tutkii puolueettomasti virkamiesten tekemät virkarikokset.

Kaikki eivät ole olleet mukana laittamassa Suomea kuntoon, vaikka niin oli puhetta.

Nyt on laitettava suomalaiset kuntoon. Lasten ja nuorten syrjäytymisongelmaan on puututtava. Peruskouluissa on huolehdittava, että heikompia oppilaita ei päästetä syrjäytymään. Koulukiusaaminen ja häiriköinti on koulussa saatava loppumaan ja opettajille on annettava työrauha ja riittävät resurssit.

Toisen asteen koulutus olisi saatava kaikille ilmaiseksi. Pelkillä ”taskurahoilla” ei synny tulosta ja tasa-arvoisuutta. Säästöt ja leikkaukset koulutustoiminnasta rappeuttavat isommassa kuvassa innovatiivista kehitystä ja aiheuttavat jopa aivovuotoa ulkomaille. Suomi elää tiedosta, taidosta ja työstä.

Vanhuksillemme on taattava arvokas ja turvallinen vanhuus. Kenenkään ei pitäisi kuolla kotiinsa unohdettuna ja yksin, löysät housuissa. Vanhukset tarvitsevat hoivaa ja huolenpitoa ympäri vuorokauden. Suomeen tarvitaan vanhusten yhteisöllisyyttä edistäviä vanhainkoteja.

Kaikkein heikoimpien toimeentulosta ei pidä koskaan leikata ja juoksuttaa Kelan toimeentuloluukulla. Sellainen on ihmisten nöyryyttämistä, jota ei voi hyväksyä.

Perusturvauudistus tarvitaan, jottei kenenkään tarvitse elää alle EU:n suhteellisen köyhyysrajan. Indeksijäädytykset on poistettava. Eläkekorotuksiin on palautettava aiempi laskentatapa, joka otti huomioon hintojen ja palkkojen vuosittaiset muutokset samassa suhteessa.

Muutosturvaa on kehitettävä ja laittomat lakot pois työpaikoilta. Ihmiset ja työpaikat on saatava kohtaamaan paremmin. Aktiivimallin käyttö ei ole huono asia, kunhan se ei syyllistä ja rankaise syyttömiä.

Seuraavan eduskunnan kaikkein tärkein tehtävä on poistaa köyhyys ja korruptio Suomesta. Jos Kiina aikoo pystyä tähän, mekin pystymme siihen.

Vesa Levonen, kaupunginvaltuutettu (kesk.), Kotka