Lukijalta: Surullinen lupiini

Kesä on kauneimmillaan ja minäkin olen upeimmillani, taivaan sinivalkoisuutta ja aamu-usvan roosaa toistaen, kaikkien ohikulkijoideni ihailtavana. Aurinko saa värini aivan hehkumaan ja kimalaiset kutittelevat aarteitani.

Olen tottunut liikenteen ääniin, mutta nyt kuulen jotain poikkeavaa, vihaisen kimakka ääni lähestyy. Auuuh, mitä tapahtui, olen murskana, jalantynkäni vuotavat verta.

Miksi minulle näin tehtiin, mitä pahaa olen ihmisille tehnyt. Tienrakentaja minut tänne aikoinaan kylvi maisemaan tekemiensä haavojen parantamiseksi ja tienkäyttäjien jokakesäiseksi iloksi.

Tietämäni mukaan en ole myrkyllinen, minua voi huoletta poimia maljakkoon. En vaadi ihmisiltä mitään ja silti annan heille kaikkeni.

Onko minun syytäni, että eläimet eivät enää laidunna ahoilla ja metsissä hoitamassa kukkaketoja. Vai onko syy juuri se, että olen liian upea, varma ja uskollinen, kadehtijat eivät minua siedä.

Media toitottaa suurin otsikoin vihapuhetta minusta, minut silvotaan ja revitään jopa juurineen maasta.

Kuka puolustaisi minua, itselläni ei ole siihen voimia.

Lupasin lupiinille puolustavani häntä, olenhan hänen pitkäaikainen ystävänsä ja ihailijansa. Me elämme nyt merkillistä aikaa, päättäjiemme mielestä meidän tulisi suvaita kaikkea ja toisaalla taas meidän tulisi tuhota ja hävittää.

Kenellekään mitään pahaa tekemätön lupiini pitää heidän käskystään tuhota, kun taas toisaalla esimerkiksi valkoposkihanhi saa ulosteellaan vallata uimarannat, nurmikot, rantaravintolat, sekä tuhota monen viljelijän elinkeinon.

Meidän päättävät keisarimme kulkevat ilman vaatteita, äänekkäimpien maallisten fundamentalistien johdattamina.

Jouko Mäkinen, Pyhältö

Uusimmat uutiset