Lukijalta: Kotkasta Suomen perhemyönteisin kaupunki

Kaupungin elämä on laadukasta, kun perusasiat ovat kunnossa. Meidän on toimittava kestävällä tavalla niin luonnon kuin ihmisyhteisön osalta. Elävä luonto on kivijalka, jolle inhimilliset toimet rakentuvat. Kaupunki koostu ihmisistä ja perheistä. Talous puolestaan perustuu ihmisten työhön, osaamiseen ja uuden tiedon luomiseen.

Hyvinvointiyhteiskunnan haaste on väestön ikääntyminen ja syntyvyyden väheneminen. Meillä on yhä vähemmän työikäisiä varsinkin suhteessa ikääntyneisiin. Tätä kutsutaan huoltosuhteen heikkenemiseksi, ja se tekee vuosi vuodelta vaikeammaksi koota verotuloja ja rahoittaa muun muassa. kohoavia terveyskustannuksia.

Ikääntyminen johtuu lasten hupenemisesta. Suomalaiset haluaisivat saada keskimäärin 2,44 lasta, mutta syntyvyys on enää 1,5 lasta  naista kohden. Jos autamme ihmisiä lähestymään omia lapsitavoitteitaan, voimme muutamassa vuosikymmenessä katkaista ja korjata ikävääristymän ja pitää yllä hyvinvointivaltiota sekä kestävää taloutta. Lapset nostavat elämän laatua ja kaupungin vetovoimaa, sillä suomalaiset arvostavat juuri elämää lasten kanssa.

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä teki lokakuussa aloitteen, joka mukaan Kotkassa tulee laatia syntyvyyden kasvun sekä perheiden, lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi perhepoliittinen strategia. Aloite sai kannatusta myös muista puolueista. Kun Kotkassa aloitetaan kaupungin uuden strategian laatiminen vuoden 2018 alussa, kestävä ja kannustava perhepolitiikka on nostettava avainasemaan Kotkassa.

Strategiatyössä lähtökohdaksi tulee asettaa se, että Kotka on Suomen perhemyönteisin kunta. Kestävä väestörakenne ja syntyvyyden saattaminen kuntalaisten tahtomalle tasolle on tavoite, joka saavutetaan muun muassa kaiken päätöksenteon arvioinnilla perheiden sekä lasten ja nuorten palveluiden näkökulmasta. Kotka pitää yllä perhemyönteistä viestintää ja on selvillä perheiden tavoitteista. Asuinalueiden palveluita suunnitellaan lapsiperheiden ja eri sosiaaliryhmien näkökulmasta.Strategiset investoinnit lapsiperheisiin ovat tuottavinta reaalitaloutta. Erityistä huomiota kiinnitetään opiskelijaperheisiin, jotka tutkimusten mukaan kohtaavat korkeimmat haasteet. Kotkan on syytä profiloitua osana kansallisia ja kansainvälisiä perhemyönteisiä verkostoja. Perhemyönteisen politiikan tuloksia seurataan indekseillä ja laadullisilla arvioilla.

Kotkan elinvoima on sekä osaamisen että tahdon asia.

Sami Virtanen, kaupunginvaltuutettu (sd.), Pirjo Romppanen, kaupunginvaltuutettu (sd.) , Juhani Pekkola varavaltuutettu  (sd.), Kotka

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.