Kolumni: Saksan pitäisi avata holvinsa

Tätä kirjoitettaessa ei vielä ollut tiedossa, miten Hollannin eilisissä vaaleissa kävi. Suurimman etukäteishuomion vaaleissa on saanut se, miten Geert Wildersin johtama Vapauspuolue menestyy. Valtaan päästessään Vapauspuolue toisi taas uuden epävarmuustekijän lisää Euroopan ennestäänkin sekavaan tilanteeseen.

Wildersin voitto yllyttäisi eittämättä muita maahanmuuttovastaisia ja oikeistopopulistia ryhmiä esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa, mutta tuskin se vielä suistaisi Eurooppaan sijoiltaan. Eniten ongelmia siitä koituisi Alankomaille itselleen, sillä odotettavissa olisivat hankalat hallitusneuvottelut.

Muut eurooppalaiset mahtimaat ovat enemmän tai vähemmän liikkeessä epävarmaan suuntaan.

Hollannin muut puolueet eivät ole halukkaita yhteistyöhön persoonaltaankin erikoisen Wildersin kanssa. Eikä se ehkä kannata edes taktisesti. Kun Ruotsin Maltillinen kokoomus alkoi flirttailla Ruotsidemokraattien suuntaan, niin puolueen suosio romahti kannatusmittauksissa.

Kasvavien ristiriitojen Euroopassa katseet kääntyvät yhä enemmän Saksan suuntaan. Maanosan kannalta olisi tärkeää, että Saksa jatkaisi vakaalla linjallaan.

Muut eurooppalaiset mahtimaat ovat enemmän tai vähemmän liikkeessä epävarmaan suuntaan. Äärioikeisto lisää kannatustaan Ranskassa, Italia on poliittisesti sekaisin ja talous romahduspisteessä ja Iso-Britannia kääntämässä selän Manner-Euroopalle. Niistä ei ole vastuun kantajiksi.

Euroopan ongelmat juontuvat pohjimmiltaan taloudesta. Kreikan velka, pakolaistulva ja pienemmät kriisit olisivat helpompia selvittää ja hyväksyä, jos ihmisillä olisi töitä ja positiivinen kuva tulevaisuudesta. Kun näin ei ole, haetaan uusia ratkaisuja ja äänestetään Wildersin tai Donald Trumpin kaltaisia poliittisia helppoheikkejä.

Rikkaan Saksan pitäisi avata holvinsa ja käyttää kertynyt valtava ylijäämänsä Euroopan talouden piristämiseen. Se hyödyttäisi kaikkia.

Markku Kumpunen

Kirjoittaja on mielipidetoimittaja.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.