Kolumni: Kahlittu keräilijä

Suomi-loman kiemurat ulottuivat puolitoista viikkoa sitten myös Mekaanisen musiikin museoon Varkaudessa. Kaikella ystävyydellä, aivan tajuttoman pöljä paikka! Huonekaupalla pieniä ja suuria härpäkkeitä, joita vauhdikkaat kierrosoppaamme herättivät eloon soittamaan entisaikojen säveliä, hienoja, hilpeitä, ärsyttäviä.

Jälkikäteen Google kertoi, että Mekaanisen musiikin museo on syntynyt perustajiensa rakkaudesta antiikkiin ja musiikkiin. En tiedä, kuinka suunnitelmallista ja tavoitehakuista museon kokoisen esinekokoelman kerääminen on alun perin ollut vai onko rakas harrastus vain niin sanotusti lähtenyt lapasesta.

Etten kyllä tuostakaan kokoelmasta haluaisi olla pyyhkimässä pölyjä!

Ihailen innostuneita, oman mielenkiinnon kohteen löytäneitä kokoelmiensa kartuttajia. Että innostus kantaa yli vuosien ja vuosikymmenten. Olisin utelias tietämään, miksi juuri tietyntyppinen keräilykärpänen iski tai miten sattumaharrastus sai alkunsa. Miksi juuri kirjoja, taidetta, soittimia, mopoja, Arabian maitokannuja, muumimukeja, kukkopillejä, pienoismalleja, pikkuautoja, eläinfiguureita, pinssejä, Aku Ankkoja, vanhoja tietokonepelejä, fyysisesti olemassa olevia musiikkitallenteita, postikortteja, käsiohjelmia, lehtileikkeitä...?

Ihailen — ja samaan aikaan mietin, etten kyllä tuostakaan kokoelmasta haluaisi olla pyyhkimässä pölyjä! Muutenkin itsessäni asuva pieni keräilijä on tylsästi arjen kahleissa: Yhtään postin kotiin kantamaa korttia ei tietenkään saa hävittää. Jokainen teatteri-, konsertti- ja urheilutapahtuman pääsylippu pitää muistaa laittaa talteen. Mutta ihan jokaiselta jalkapallomatkalta ei ehdottomasti enää uutta ystävyys- tai fanikaulaliinaa muistoksi — ennen kuin kaikki muu taloudessa on konmaritettu tai muuten karsittu tai haluan muuttaa kaulaliinakokoelmani kanssa isompaan asuntoon.

Kirsi.Mäkinen Kirjoittaja on Kymen Sanomien tuottaja.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.