Kolumni: Tekotoveri tulevaisuudesta — Robotilta saa lohdutuksena myötätuntoitkun

Kolumni: Tekotoveri tulevaisuudesta — Robotilta saa lohdutuksena myötätuntoitkun

En koskaan unohda Keeponia.

Sieneltä näyttäneellä, keltaisella nukella oli päässään musta lieri.

Keepon oli Japanista Tampereelle saapunut robotti, joka tulkitsi mielialoja ihmisten katseista. Surusilmiä Keepon yritti huvittaa hytkymällä edestakaisin.

Minullekin Keepon hytkyi, mutta robotti olikin vielä prototyyppi.

Keeponin tapaamisesta on jo vierähtänyt vuosia ja sillä aikaa robotisaatio on jo muuttanut ja tulee yhä muuttamaan työelämää ja taloutta tulevina vuosina. Rohkeimpien arvioiden mukaan jopa kolmasosa nykyammateista korvataan seuraavan 20 vuoden aikana tekoälyllä ja roboteilla.

Ehkä robotit tarpeeksi kehityttyään keksivät meille ihmisille uusia ammatteja.

Kun robotti saa tekotunteet, niin voiko niitä erottaa aidoista ihmisen tunteista? Vai onko sillä edes väliä?

Espoolaisessa vanhainkodissa päivystää hyljerobotti, joka värisee ja ääntelee. Sen on todettu piristävän vanhuksia ja lievittävän heidän hellyydenkaipuutaan.

Japanilaista 23-vuotiasta Ericaa pidetään maailman kauneimpana ihmisrobottina. Erica kertoo omin sanoin pitävänsä elokuvien ja urheilun katsomisesta. Erican unelmamies on sellainen, jonka kanssa on helppo kommunikoida.

Robotti voi vielä joskus olla ihmiselle ystävä ja jopa kumppani.

Robottien toiminnalle välttämätöntä tekoälyä kehitetään yhä terävämmäksi ja tekotunteiden ohjelmoiminen robotteihin lienee enää ajan kysymys.

Kun robotti saa tekotunteet, niin voiko niitä erottaa aidoista ihmisen tunteista? Vai onko sillä edes väliä?

Ihminen haluaa jakaa tunteensa toisen ihmisen kanssa. Jos toista ihmistä ei ole, niin suruja ja iloja saa mahdollisesti kuulla lemmikkieläin. Tunteisiin vastaava robotti ajaa vähintään samaan asian.

Robotilta saa lohdutuksena myötätuntoitkun. Hyviä hetkiä koettaessa robotti myhäilee ja kehuu.

Kun illalla istutaan sohvalla katsomassa televisiota, niin yhtäkkiä robotti kumartuu. Pian ei naurua pysty enää pidättelemään.

Robotti hamuaa jalanpohjia ja kutittaa.

Kirjoittaja on pyhtääläinen vapaa toimittaja.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.