Kolumni: Ruuan alkuperä näkyviin

Kesä on yhdessäolon ja hyvän ruuan aikaa. Jokainen meistä voi tehdä valintoja suomalaisten työpaikkojen puolesta, valitsemalla ostoskärryyn tai lautaselle suomalaista ruokaa. Luonnonvarakeskuksen tuoreen julkaisun mukaan suomalainen ruokaketju työllistää jopa 340 000 henkilöä. Suomalaisuuden puolesta puhuvat eläinten hyvä hoito, ruuan puhtaus ja laatu, sekä korkeat ympäristönormimme.

Vastuullisten ostosten tekeminen on sekä kuluttajien, että päättäjien yhteinen tehtävä. Valtioneuvoston periaatepäätös vastuullisista ruokahankinnoista ohjaa valtion omien hankintojen kohdistumista. Uusien valtuutettujen on huolehdittava siitä, että periaatepäätöstä ryhdytään noudattamaan myös kunnissa.

Hallituksen tavoitteena on alkuperämerkintöjä parantamalla helpottaa kuluttajan vastuullisia valintoja.

Hallituksen tavoitteena on alkuperämerkintöjä parantamalla helpottaa kuluttajan vastuullisia valintoja. Edeltäjäni Kimmo Tiilikainen vahvisti keväällä maa- ja metsätalousministeriön asetuksen, joka velvoittaa teollisuutta kertomaan lihan ja maidon alkuperän Suomessa jalostetuissa tuotteissa. Aiemmin teollinen toimija on voinut valmistaa esimerkiksi grillimakkaraa tuontilihasta ilman mainintaa raaka-aineen kotimaasta.

Yhä useammat ravintolat kertovat jo oma-aloitteisesti, mistä maasta, tilalta tai järvestä niiden käyttämä liha tai kala on peräisin. Valitettavan usein tulee kuitenkin vielä vastaan tilanteita, että ruuan alkuperä on arvoitus myös ravintolan omalle henkilökunnalle. Tämän korjaamiseksi lähetimme kesäkuussa lausuntokierrokselle asetuksen, jossa ravintolat velvoitetaan kertomaan kirjallisesti lihan ja kalan alkuperämaa. Luonnoksessa ravintola voi itse päättää sopivan tavan, miten tieto asetetaan näkyviin asiakkaita varten. Se voi tapahtua esimerkiksi ruokalistalla, erillisellä kyltillä tai vaikka liitutaululla.

Asiaan palataan myöhemmin syksyllä lausuntokierroksen päätyttyä. On kuluttajan etu, että tuotteiden alkuperä on näkyvästi saatavilla. Vain siten voimme tehdä vastuullisia valintoja.

Jari Leppä
Kirjoittaja on maa- ja metsätalousministeri (kesk.).

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.