Kolumni: Sotakirjallisuus on muutakin kuin tappamista

9f936237-12a3-4a07-9f79-a8c0871bfae9

Pekka Kimpanpää, kolumnikuva
Pekka Kimpanpää, kolumnikuva

Ensimmäisen maailmansodan päättymistä muistellaan maailmalla sunnuntaina. Suomessa juhlitaan silloin isänpäivää. Näiden päivien kohtaamista ei ole käsikirjoitettu kustantamoissa. Tämä on sattuma. Isänpäivä on myöhempi keksintö kuin ensimmäisen maailmansodan muistopäivä. Lisäksi Pohjoismaissa isänpäivää vietetään marraskuussa ja muissa maissa eri kuukausina. Joka tapauksessa isää on tapana muistaa. Usein kirjalla.

Suomessa isänpäivällä on kuulemma huono maine kirjamarkkinoilla. Isille tuputetaan aina sitä myrkyllistä miehisyyttä; pullistelua ja örinää. En tiedä varmasti, sillä ohitan helposti kirjakauppojen mainokset. Itse luen sitä mikä kiinnostaa. Myönnän kiinnostuksen kohteiden olevan usein äijämäisyyksiä. Mutta noin pääpiirteittäin sillä ei ole väliä, millä kirjailijaoletetun nimellä tuotetta myydään.

Ei sillä ollut väliä lukion äidinkielen opettajallekaan. Tuli pakkoluettua mies- ja naiskirjailijoiden tuotoksia laidasta laitaan. Kaikkia en ymmärtänyt ja Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvalle en varmasti annakaan toista mahdollisuutta. Syntymäpäivä-, isänpäivä- ja paranepianlahjoina olen saanut sotaa ja urheilua, mutta myös kissojen elämää sekä Pohjois-Koreaan ihmiskohtaloita

Isänpäivän sotaähkystä valittaminen on varmaan perusteltua. Toisaalta päätoimittaja Reijo Ruokanen laittoi vähintään yhtä osuvasti vastapalloon: sitä myydään, mikä kaupaksi käy. Sellaista se on markkinataloudessa.

Sitä paitsi sotakirjallisuus on paljon muutakin kuin tappamista ja perkeleen huutamista. Sotiminen muistuttaa toista lempiaihettani eli lento-onnettomuuksia. Lopputulos tiedetään, mutta miten ja miksi niin tapahtui? Usein vastaus löytyy inhimillisestä toiminnasta, josta voi oppia. Ainakin teoriassa.

Ensimmäinen maailmansota ei estänyt toista, mutta jos siitä viisastuneena voitaisiin olla ilman kolmatta.

Uusimmat uutiset