Kolumni: Sirkkoja leivälle ja kulutus seis

Kolumni: Sirkkoja leivälle ja kulutus seis

Sain hiljan kutsun puutarhajuhliin. Taloyhtiön omalle grillipaikalla oli katettu pöytä koreaksi. Vanhempi asukas, jo kahdeksissakymmenissä, oli valmistanut juhlallisen aterian. Enää ei ollut mahdollisuutta kulkea hirvimetsällä, mutta läsnäolo peijaisissa, hirven lihan puhdistaminen ja sen valmistaminen maukkaaksi keitoksi vielä onnistui, vuosikymmenien saatossa huippuunsa hioutunein taidoin.

Suomalainen perintö ja sen vaaliminen muuttuvat aikain saatossa. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra julkisti tällä viikolla näkemyksensä siitä, miten Suomea tulisi luotsata kohti tulevaisuutta. Sitra linjasi, että tulevaisuudessa jokaisen suomalaisen tulee vähentää tuntuvasti lihan syöntiä ja autoilua sekä muuttaa omia arkisia toimintatapojaan. Pyörällä tai bussilla harjoituksiin, lautaselle tofua tai silakkaa makkaran sijaan.

Osalle suomalaisista nämä voivat tuntua kohtuuttomilta vaateilta. Pitääkö tässä alkaa sirkkoja syömään leivän päällä ja työntää rahat sukan varteen? Ei sentään. Mutta päättäjien ja yritysten rinnalla jokainen kansalainen voi vaikuttaa. On turha odotella kiinalaisten muuttavan ensin omia tottumuksiaan. Yksi suomalainen kuluttaa tuplasti sen, mitä kiinalainen ja tuottaa päästöjä yli kolmanneksen enemmän kuin yksi japanilainen.

Sitran raporttiin tulee suhtautua vakavasti. Puolueettoman rahaston tavoite on vahvistaa Suomen työllisyyttä ja taloutta ja katsoa rohkeasti tulevaisuuteen. Suomalaisyritykset voivat olla energiatehokkaissa innovaatioissa kehityksen airuita maailmalla.

Arkiset valinnat harvoin kirpaisevat niin, etteikö uusiin tottumuksiin sopeutuisi. Onpa itsellänikin lihan syönti jäänyt kokonaan, myös terveydellisistä syistä. Mutta fundamentalismia en kannata. On tilanteita, jolloin omilla tottumuksilla ei ole merkitystä: erinomaisesta hirvikeitosta kiitin niiaten.

Kirjoittaja on Kymen Sanomien päätoimittaja.

Luetuimmat