Kolumni: Toukokuussa tapahtuu kolmella kanavalla, muuten on hiljaisempaa, jopa liian hiljaista

Kolumni: Toukokuussa tapahtuu kolmella kanavalla, muuten on hiljaisempaa, jopa liian hiljaista

Toukokuu on vuoden kuukausista kiireisin. Kun talvi taittunut on, seura kun seura piristyy ja järjestää kevätkarkelon. On kausien päättymisiä, luokkaretkiä, firman kevätpäiviä, äitienpäivää, lukuisia valmistujaisjuhlia ja ai niin, se vappu. Linnut muuttavat ja milloin pääsee kyntämään?

Kun sydäntalvi on menty viikottaisen aikataulun mukaisesti, nyt kaikki repeää. Siksi toukokuita saisi olla kaksi peräkkäin! Ohjelmasta ei olisi silti pulaa.

Sukulaisperheessä on tilanne sellainen, että avioparista toinen sairastaa muistisairautta. Tällä hetkellä sairauden olemukseen kuuluu toisen ihmisen, elämänkumppanin jatkuva kontrollointi. ”Mihin sinä nyt menet, ja tuletko sinä takaisin? Kuka sinulle soitti ja mitä se nyt tänne soittaa?”

Kun itse ei ole tuollaisessa elämäntilanteessa, kommentointiin ja kysymyksiin voi suhtautua naurahtaen. Mutta todellisuudessa tilanne on kovin raskas.

Muistisairas läheinen kaventaa hoitajan elämänpiiriä. Suhde muuttuu raskaaksi, ja lopulta hoitaja katsoo usein parhaaksi leikata myös omaa elämänpiiriään. Helpommalla pääsee, kun ei mene.

Tämä sukulainen huokaisikin, kun kuuli perheeni kevätkiireitä. ”Vai tällaista teillä, voih, arvaat kai mitä meillä.”

Monenkirjavaa on siis elämä. On joko yllin kyllin tai sitten ei ollenkaan. Ajan merkitys muuttuu. Itse olen alkanut hyväksyä sen, että ikäiseni keski-iän ylittäneet ihmiset hokevat: ”Nytkö taas on juhannus, äskenhän se vasta päättyi.”

Jokaisessa vakavassa asiassa on virnistelevä kääntöpuoli. Mikäli kesä- ja talviajan vekslaaminen lopetettaisiin, samalla kertaa voisi pidentää toukokuuta ainakin puolella.

Elämäntäyteiselle se olisi helpotus, sillä sen jälkeen lasin reuna ei tulisi vastaan yhtä nopeasti. Muistisairastakin se voisi vavahduttaa. Rakkaudella sanoen ”mitä ihmettä minä taas täällä teen”.

Kirjoittaja on Kymen Sanomien yhteiskuntatoimittaja.