Kolumni: Siemailtaisiinko vähän viiniä? — Kotkansaaren myymälän remontti pisti miettimään, pitääkö edistää Alkon tavoitteita, ja jos, niin kumpia

Kolumni: Siemailtaisiinko vähän viiniä? — Kotkansaaren myymälän remontti pisti miettimään, pitääkö edistää Alkon tavoitteita, ja jos, niin kumpia

Juuri ennen Kotkansaaren Alkon remonttia haettiin kotiin vähän viiniä. Sattui tuttu myyjä, joten pitihän minun ja työtoverini heitellä niin sanottua hauskaa läppää ”ota kolme, maksa kaksi” -tarjouksista. Emme kuulemma olleet ihan ensimmäiset nokkeluuksien suoltajat, mikä on kyllä helppo uskoa. Silti omasta mielestämme olimme kivoja asiakkaita, sosiaalisia ainakin.

Ehkä remontin jälkeiset avajaistarjousvitsit ovat jo muhimassa yhdessä jos toisessa päässä.

Koska en osaa kokonaisvaltaisesti ratkaista alko(holi)poliittisia ongelmia, taidan keskittyä uuden läpän miettimiseen.

Onneksi olkoon vain, henkilökunta, kyllä meitä lohkojia riittää.

Alko on kuin Veikkaus. Kummankin yhtiön pitäisi toimia, kuten yhtiön pitäisi. Niiden pitäisi myydä ja menestyä.

Samalla niiden pitäisi jarrutella myyntiään ja menestystään. Niiden pitää ponnistella torjuakseen aiheuttamiaan ongelmia.

Alkoholin kulutuksen kasvua vastaan pitää taistella muun muassa terveys- ja sosiaalihaittojen takia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tilastojen mukaan alkoholin kokonaiskulutus viime vuonna oli 10,4 litraa 100-prosenttista alkoholia 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohtaan. Se on kasvanut hurjasti esimerkiksi minun lapsuuteni lukemista. Pulloja, tölkkejä ja lasillisia tyhjenee lähes kolminkertainen määrä 1960-luvun alkuun verrattuna.

Kasvu on jatkunut jyrkemmin ja tasaisemmin — mitä nyt aina silloin tällöin käyrät ovat kääntyneet selvästi alaspäin. Itse asiassa vuodesta 2007 asti kulutus on vähentynyt, kunnes taas viime vuonna kasvoi.

Juomisen määrässä suomalaiset asettuvat eurooppalaisten keskitasolle. Sen sijaan tavat ovat toisenlaiset. Kerralla ja paljon ottaminen on meillä paljon yleisempää kuin viininsiemailumaissa.

2000-luvulla raittiiden osuus muuten kääntyi kasvuun.

Pitääkö olla huolissaan?

Mitä kehityspyrkimystä kannattaa tukea?

Koska en osaa kokonaisvaltaisesti ratkaista alko(holi)poliittisia ongelmia, taidan keskittyä uuden läpän miettimiseen. Ehkä sillä on käyttöä, vaikka remontin jälkeiset avajaiset jäisivätkin väliin.

Kirjoittaja on Kymen Sanomien kulttuuritoimittaja.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset