Kolumni: David ja minä

Kimmo Seppälä

Kolumnikuva Elina Valtonen verkko
Kolumnikuva Elina Valtonen verkko

Olen hurahtanut luontodokumentteihin. En tiedä mitään mahtavampaa kuin viikonloppuaamut teekuppi sylissä David Attenboroughin rauhoittavaa ääntä kuunnellen.

Luontodokumenttien parissa ihminen palaa elämän perusasioiden äärelle. Eläinten elämä on yksinkertaista: syödään, metsästetään, pariudutaan ja huolehditaan jälkikasvusta. Draaman kaari on huikea: voittaako krokotiili biisonin, syövätkö leijonat norsun? Jääkö saalis henkiin, kuoleeko peto nälkään?

Jonkun mielestä olen varmasti surullinen näky.

Kohdallani luontodokumenttien viehätys selittynee pitkälti sillä, että olen avoimesti täysin urbaani yksilö. Perheelläni ei ole ollut omaa kesämökkiä, venettä tai edes lemmikkiä. En samoile enkä patikoi, hiihdä tai muutenkaan liiku luonnossa kuin ainoastaan koiran omistavan ystäväni patistamana. Rakastan Suomen raikasta ilmaa, mutta myös suurkaupunkien väsymätöntä sykettä ja bensan hajua asvaltilla.

Jonkun mielestä olen varmasti surullinen näky ihastelemassa maailman monimuotoisuutta tukevasti omalta sohvaltani. Aurinko paistaa olohuoneen ikkunan takana, mutta viihdyn mielummin sisällä katsomassa borneolaisia lepakoita. Niiden siipien lepatus ruokkii kaipuutani jonnekin kauemmas kuin läheiseen mäntymetsään.

Todennäköisesti kuitenkin eniten hurahdukseni taustalla on oivallus siitä, mihin ihmisen elämä maapallolla asettuu. Kun yritän nähdä kevään syntyvän talven tuskista, mietin, onko ihmistä tarkoitettu elämään näillä leveysasteilla. Suomen talvi on niin pitkä ja pimeä.

Luontodokumentit tarjoavat lohdullisen ajatuksen siitä, että luonto ja eläimet ovat sopeutuneet ja erikoistuneet pärjäämään mitä erilaisimmissa elinympäristöissä. Ehkä tälläkin hetkellä luonto huolehtii siitä, että kykymme selviytyä talvesta paranee koko ajan.

Istun sohvallani kun David vakuuttaa minulle, että olemme kaikki yhtä ja samaa haarautunutta elämän puuta.

Tunnen, kuinka omat murheeni kutistuvat.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet