Kolumni: Kotkan Koskipuistossa haloillakin on kerrottavaa – Maisema uudistuu vähitellen ja kävijät tuovat oman lisänsä

Kolumni: Kotkan Koskipuistossa haloillakin on kerrottavaa – Maisema uudistuu vähitellen ja kävijät tuovat oman lisänsä

Koronakevään ja -kesän aikana on ollut ilo seurata, kuinka Koskipuisto rakentuu pala palalta Kotkaan Kymijoen varrelle.

Olen lenkkeillyt ja pyöräillyt vuosikausia Kokonkosken, Koivukosken ja Siikakosken maisemissa veden pauhua ja muita luonnon ääniä kuunnellen. Tuttuun maastoon on tänä vuonna silloin tällöin tupsahdellut penkkejä, pöytiä ja muita parannuksia. Kyseisillä kulmilla oleva uimapaikka oli aiemmin karu ja kivinen, mutta nyt sekin on saanut osakseen mukavan uuden hiekkarannan. Totuin näihin muutoksiin nopeasti, sillä uudistukset ovat ilo silmille ja jalkapohjille.

Huhtikuussa tähän maisemaan ilmestyi yllättäen kolme mystistä halkoa, joihin oli kirjoitettu tekstejä. ”Olet tärkeä.” ”Olet turvassa.” ”Kaikki on hyvin.”

Jos Twin Peaksissakin halolla oli paljon sanottavaa, niin kyllä näillä tosielämän haloillakin on. Kaiken tämän eristäytymisen keskellä ihmisten spontaanit hyväntahtoiset eleet ovat erityisen koskettavia.

Koronarajoituksia höllennetään, kesäinen luonto kukoistaa ja lämpimiä säitäkin on.

Menneinä kesinä uin usein pelkästään sorsat seuranani. Nyt uimareissuilla paikalla on ollut entistä useammin myös ihmisiä.

Moni kotkalainen on löytänyt tiensä uusitulle hulppealle hiekkarannalle. Jotkut istuskelevat puiden siimeksessä jykevän graniittipöydän äärellä eväineen ja sihauttelevat auki virvoittavia juomiaan. Toiset taas levittävät pyyhkeensä hiekalle ja loikoilevat oikosenaan. Osa keskittyy katselemaan pieniä kaloja, jotka sujahtelevat vikkelästi rantavedessä.

Turvaväleistä on huolehdittu ja tilaa on ollut tarpeeksi, vaikka yhä useammat jokiuinnin ystävät pulahtelevat virtaavaan veteen sorsien seuraan. Silti omaa rauhaakin on.

Tutusta maisemasta tuli tänä vuonna entistä parempi.

Uusimmat uutiset