Kolumni: Kun aloitin somettamisen, perikunta valpastui: Mitähän se mamma siellä laukookaan?

Kolumni: Kun aloitin somettamisen, perikunta valpastui: Mitähän se mamma siellä laukookaan?

Kun sain ensimmäisen älykännykkäni, poikani toivotti minut tervetulleeksi 2000-luvulle ja virnisti. Tästä on aikaa parisen vuotta.

Ja kun aloitin somettamisen, tarkoittaen, että menin Facebookiin, perikunta valpastui: Mitähän se mamma siellä laukookaan?

Nyttemmin nuoret ovat tunnustaneet, että hyvinhän se menee tai oikeastaan, miten sinun yksinkertaisia päivityksiä voi peukuttaa noin moni? Kuulen heidän perustelevan toisilleen, että Facebook on äidin ikäluokan parissa niin suosittua. ”Ne ovat ihan höperöinä päivittämiseen.”

Niinhän se taitaa olla. Eilen nappasin mainion kiertopäivityksen kaverini taululta. Siinä kerrottiin vanhuuden olevan muun muassa sitä, että on soittanut lankapuhelimella, katsonut mustavalkoista televisiota ja ruokaillut ilman, että ottaa sitä ennen kymmentä kuvaa lautasesta.

Tähän on tultu. Muistan mummolan puhelinnumeron. Se oli 22789. Toinen kakkonen lisättiin siinä vaiheessa kun Kajaanin puhelinosuuskunnalta loppuivat numerot. Samalla tapaa muistan kirjastokorttini numeron, koska se tuli kirjoitettua kirjaston lainauskorttiin satoja kertoja.

Enää minua ei ihmetytä, kun nuoret kävelevät läpät korvilla ja silmät ovat kiinni kännykässä. Aiemmin tämä näky olisi ollut vain tieteiselokuvan kohtauksissa.

Ei ole kauan siitä, kun keskusteltiin, millä vauhdilla kännykkä syrjäyttää lankapuhelimen. Muistan myös olleeni juttukeikalla Seurahuoneen alakerrassa, kun Kymen Puhelimen osakekirjoja vaihdettiin euroiksi. Sama tapahtui kotikaupungissani. Vaikka tuntui, että oli vain hetki siitä kun vanhemmat hankkivat puhelimen kotiimme ja laittoivat osakekirjan arvokkaasti lipaston ylimpään lukittuun laatikkoon.

Turha lienee myöskään pohtia, miten nopeasti kaikki on tapahtunut. Ainoa oikea vastaus tähän on, että antaa hevosen miettiä, sillä on isompi pää.

Itse asiassa katson säälivästi omaa puhelintani. Se on siis se ensimmäinen älypuhelimeni, hidas ja pikseleissään vaatimaton. Sitä koskettaessa muistan ensimmäisen nokialaiseni. Sen kuoriin oli sentään maalattu mansikoita, taisi maksaakin samat marjat. En kuitenkaan muista pystyikö sillä laittamaan tekstiviestejä.

Kirjoittaja on Kymen Sanomien yhteiskuntatoimittaja.