Kolumni: Juki on vetreä työkalu

Kolumni: Juki on vetreä työkalu

Kotkan kaupungin omistama kiinteistöyhtiö Julkiset Kiinteistöt Oy luotiin tilanteessa, kun raskaan velkataakan alla oleva kaupunki joutui ratkaisemaan millä tavoin Karhuvuoren koulu rakennetaan ja rahoitetaan. Yhtiö otti uuden koulun omistukseensa, kaupungin sisäiset siirrot pussista toiseen mahdollistivat sen, että tilanteesta selvittiin.

Erillinen kaupungin yhtiö näyttääkin olevan vetreä työkalu. Kaupungin kiinteistöllä on markkina-arvonsa lisäksi se tärkein eli käyttöarvo kaupunkilaisille — tarkoitus, miksi ne on rakennettu.

Syystä yhtiön hallituksen puheenjohtaja Antti Paloneva ilmoitti tänä keväänä jo ennen uuden toimitusjohtajan Anu Kuuselan valintaa, että yhtiö on valmis jatkossakin Karhuvuoren koulun tyylisiin ratkaisuihin kaupunkilaisten hyväksi.

Savotan liikuntakeskus on niin ikään Jukin omistama. Tilojen käyttäjät reklamoivat maaliskuussa, että liikuntatoimintaan ihanteelliset tilat kärsivät katosta lattialle tippuvista kuiduista. Urheiluseurat ovat vuokralaisia tiloissa. Tilojen siivous on osin heidän vastuullaan, osin ulkopuolisen yhtiön.

Tässäkin tapauksessa kaupungin kiinteistöyhtiö isäntänä ryhtyi ripeästi ongelman selvittämiseen. Nyt työ on päässyt siihen vaiheeseen, että korjaustoimet alkoivat kuluvan viikon maanantaina.

Korjaustavan toimivuudesta on kokemusta Haminasta. Ruissalon liikuntapaikoissa käytettiin pari vuotta sitten samaa tekniikka hyvin kokemuksin.

Kärkisaaren huvilan käytössä Juki on taas ottanut askeleita samoissa askelmerkeissä Ekamin sekä yrittäjien kanssa. Villasta halutaan oppimisympäristö yritysyhteistyössä, Ekamin tekniikkaopiskelijoiden energiaremontin kohde ja eri toimijoiden yhteinen tyyssija. Tämän mallin toivoisi onnistuvan.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet