Kolumni: Ei hullumpi vuosi

9f936237-12a3-4a07-9f79-a8c0871bfae9

Pekka Kimpanpää, kolumnikuva
Pekka Kimpanpää, kolumnikuva

Näinä päivinä lienee paikallaan esittää klassinen kysymys. Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Lehtimiehelle päättyvä uutisvuosi tarjosi tylsästi sanottuna jotain uutta ja jotain vanhaa. Puoli vuosisataa sitten Euroopassa oli sentään ”hullu vuosi”. Näin on jälkeenpäin kuvailtu silloista (nuoriso)poliittista kuohuntaa. Se originaali ”hullu vuosi” oli tosin 1848. Sittemmin hulluiksi vuosiksi on nimetty milloin mitäkin 365 päivän jaksoa.

Muistatteko, kun tietokoneiden piti seota vuonna 2000?

Muistatteko, kun tietokoneiden piti seota vuonna 2000? Senaikaisten tietokoneiden sisäisen kellon pelättiin pyörähtävän uudenvuoden yönä vuoteen 1900. Eipä tullut koneiden kapinaa. Eikä jonkun heimon ennustamaa maailmanloppua 2012.

Toki tämänkertainenkin reissu Auringon ympäri saattoi olla jonkun mielestä keskivertoa kuoppaisempi. Ja jollekin edellinen väite on #fakenews. Kaikkihan tietävät, että maa on litteä.

Henkilökohtaisesti vuosi puksutti menemään aika tasaisesti. Ainakin tasaisemmin kuin 2017. Silloin sydän alkoi oireilla kesken kävelyn. Ensimmäisen kerran huippasi sattumalta hautausmaan kohdalla. Myöhemmin hakeuduin päivystykseen. Kotiin palasin parin viikon päästä lääkitys päällä ja tahdistin rinnassa.

Tänä vuonna ainoa pahempi kohtaus tuli kesällä, kun unohdin hääpäivän.

Jos vielä uutisvuoteen palaa, niin ainakin metreissä mitattuna vuoden tapaus kohosi Haminassa. Vähän myöhässä tosin ja ilman lippua. Lipputangon kestävyydestä odotellaan vielä dokumentteja, erityisselvitystä, loppuraporttia, lupalappua ja lisänumeroita. Saaga jatkuu ensi vuonnakin, joten popparit esiin.

Muita päättyvän vuoden puheenaiheita ja luetuimpia juttuja julkaistaan Kymen Sanomien verkkosivuilla vuodenvaihteessa.

Luetuimmat