Kolumni: Mielipiteiden kirjoa on syytä vaalia — Vahvimmat ja kovimmalla äänellä puhuvat eivät ole aina oikeassa

Kimmo Seppälä

Markku Kumpunen Kolumnikuva
Markku Kumpunen Kolumnikuva

Ihmisiä kiinnostavat eri asiat. Joku seuraa urheilua, joku toinen käy teatterissa ja joku kolmas kerää maitokannuja. Sanotaan kuitenkin, että kaikkia kiinnostaa totuus. Halutaan tietää, mitä oikeasti tapahtui ja miksi.

Tiedotusvälineet olivat pitkään monopoliasemassa kertomassa tapahtumista, syistä ja seurauksista. Yhtä kauan niitä on syytetty väärän tiedon levittämisestä, oikeista asioista vaikenemisesta ja jopa suoranaisesta valehtelusta. Erehdyksiä on sattunut ja väärää tai puutteellista tietoa on annettu, mutta valehteluväitettä en hyväksy. Lehtimiesurani aikana en ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa olisi kerrottu totuutena tietoa, joka olisi tiedetty valheeksi.

Sotien jälkeen kerrotaan voittajien totuutta.

Kun kollegoita on ollut jäämässä eläkkeelle, olen kiusoitellut heitä sanomalla, että nyt olisi viimeinen mahdollisuus kertoa totuus. Useinhan sanotaan, että toimittajat tietävät enemmän kuin kirjoittavat. Se tietysti pitää paikkansa, koska kaikkea ei voi koskaan kertoa, eli valintoja on pakko tehdä.

Kuten edellä olevasta voi päätellä, niin nyt on tullut minun vuoroni kertoa totuus.

Ehdottomia totuuksia on aika vähän. Luonnonlait ovat totta, jos unohdetaan kvanttifysiikka, samoin kuin yksinkertaiset selvät havainnot. Mutta heti, kun mennään asioihin, joihin liittyy poliittisia tai taloudellisia intressejä, selkeinkin kuva hämärtyy tai saa uusia sävyjä. Kukin katsoo asioita omalta kannaltaan, mikä on tietysti ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Usein totuudeksi jää se näkemys, jonka edustajat ovat vahvimpia ja äänekkäimpiä. Sotien jälkeen kerrotaan voittajien totuutta.

”Lopullinen totuus” muodostuu usein eri totuuksien yhteen sovittamisesta ja siksi on tärkeää, että erilaiset äänet ja mielipiteet pääsevät yhteiskunnassa esiin. Sitä kannattaa vaalia.

Kiitos lukijoille mielenkiinnosta ja palautteesta.

Markku Kumpunen

markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi

Kirjoittaja on jäänyt eläkkeelle.